Huomio-verkosto kerää ammattilaiset yhteen
Tärkeä osa Huomion toimintaa on yhteistyö muiden alan ammattilaisten kanssa. Tätä partnereiden ryhmää kutsun nimellä Huomio-verkosto.
Yhteistyökumppaniemme avulla saamme tarvittaessa kasaan räätälöityjä tiimejä, joiden avulla voimme lähteä voittamaan haasteita tarvittaessa vaikka ympäri maailman.
Partnereiksi olemme valinneet vain yrityksiä, jotka tunnemme hyvin ja joiden tiedämme jakavan kanssamme saman käsityksen laadusta ja ammattitaidosta.
Läheistä yhteistyötä eri alojen huippuosaajien kanssa
Valtaosa verkostomme yrityksistä on tavalla tai toisella yhteyksissä IT-maailmaan. Heillä on kaikilla pitkä kokemus merkittävistä hankkeista Suomessa - useimmilla myös maan rajojen ulkopuolelta.
Verkostomme rajat eivät silti ylety vain IT:n piiriin. Haemme jatkuvasti uusia yhteistyömalleja myös oman alamme ulkopuolelta. Uskomme vahvasti siihen, että etenkin uutta luodessa voi ratkaiseva innovaatio tai idea tulla odottamattomasta lähteestä.
IT:n ulkopuolinen verkosto auttaa meitä säilyttämään tuntuman myös oman alamme erityispiirteisiin ja haasteisiin. Se auttaa meitä pysymään kiinni siinä todellisuudessa, joka teknologia-ammattilaiselta jää helposti huomaamatta.
Haluatko liittyä verkostoon?
Etsin koko ajan lisää arvokkaita kontakteja ja alan osaajia osaksi verkostoani.
Lähetä minulle viesti (valitse kategoriaksi "Huomio-verkosto"), mikäli sinulla voisi olla kiinnostusta lähteä verkoston osaksi. Mitään sitoumuksia tai velvollisuuksia ei verkostossa toimimiseen liity.
Enemmänkin se avaa mahdollisuuksia päästä mukaan kiinnostaviin projekteihin sekä oppia tuntemaan muita alalla toimivia ammattilaisia.
