Huomio mukana meilikirjan teossa

Sähköpostit ovat jo vuosia lohkaisseet merkittävän osan työajastamme. Kestikin yllättävän kauan ennen kuin arkisesta työkalusta kirjoitettiin perusopas. 

Infor julkaisi syksyn alussa työelämän sähköpostiviestintää käsittelevän kirjan "Meili meitä pyörittää".

Kirjan taustalla on pitkän linjan verkkoviestinnän guru Anja Alasilta, jonka kanssa olen tehnyt jo vuosia yhteistyötä.

Historiamme sai kirjan myötä uuden ulottuvuuden, kun sain vastuulleni osan teoksen kirjoitusvastuusta.

Rutiinit uusiksi

Kirjan kahdestatoista teesistä otin työstettäväksi yhden - sähköpostin tarkastelun teknisenä työvälineenä. Parinkymmenen vinkin myötä halusin herätellä meilaajia omien työtapojensa tarkkailuun.

Osalla meilirutiinit ovat vuosien saatossa hioutuneet huippuunsa. Suurimmalla osalla meistä vaan on valitettavasti tapana toistaa pinttyneitä tapoja. Riippumatta siitä ovatko ne fiksuja tai vähemmän fiksuja.

Sama koskee itse asiassa kaikkia tietoteknisiä taitojamme. Mutta meilistä on hyvä aloittaa..


Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista